Runkosarja
10.2.2013, 13:00
Nibacos
2 - 3
ISB
Alavus, Kunto-Lutra
Naiset edustus

Raportti

Naisille 4 pistettä Alavudelta

Ja ennen kuin muistellaan lämmöllä Alavuden turnausta, kerrotaan toki mitä tapahtui tammikuussa Kauhavalla. Lyhyestä virsi kaunis, ensimmäinen peli Himankaa vastaan päättyi 3-3. Hipa aloitti hyvin ja johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen 3-0, mutta ISB ei tästä lannistunut. Kolmannessa erässä saatiin maalihanat auki ja kirittiin lopulta rinnalle. Ohi ei enää lopussa päästy vaikka yritys oli kova. Piste lämmitti kuitenkin mieltä tasaisessa sarjassa.

Toisessa ottelussa kohdattiin sarjakärki Alavus. Vielä ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli 1-1 ja peli oli tasaista, mutta toisessa erässä Alavus lisäsi vauhtia ja ISB jäi auttamatta jalkoihin. Toisen erän jälkeen taululla komeilivat karmeat 6-1 lukemat. Tästä me sitten lannistuttiin, eikä kirivaihdetta saatu enää päälle. Fiija kaunisteli hieman lukemia kolmannessa erässä, mutta 6-2 lopputulokseen ei kukaan ollut tyytyväinen.

Ennen Alavuden turnausta tilanne oli vähintäänkin jännittävä. ISB oli pudonnut sarjassa toiseksi viimeiseksi, ja sillä sijoituksella ollaan seuraavalla kaudella 3.divarissa. Lisäksi seuraavat kaksi peliä tulisivat olemaan Kauhavaa ja Nibacosta vastaan, joista Kauhava oli sarjassa viimeisenä ja Nibacos pisteen edellä ilmajokisia. Kummatkin ottelut olivat siis elintärkeitä sarjapaikan säilyttämisen kannalta.

Klo 11 heti jumalanpalveluksen jälkeen ISB kohtasi Alavuden mielenkiintoisella parketilla Kauhavan. Peli oli hienokseltaan ISB:n hallussa, mutta välillä pääsivät kauhavalaiset tekemään vaarallisia hyökkäyksiä. Ensimmäinen erä mentiin maalitta. Viimeistelyssä oli naisilla jälleen kerran toivomisen varaa, maalintakaista tiiliseinää pommitettiin turhan ahkerasti. Kauhavan maalivahti venyi myös hyviin torjuntoihin. Toisessa erässä Suvi ei kuitenkaan mahtanut mitään, kun Sarita Välisaari ampui pallon Outi Latva-Kokon syötöstä maaliin lähes nollakulmasta hienolla, tarkalla vedolla. Kauden ensimmäinen maali tärkeään paikkaan, peli nimittäin päättyi lopulta ISB:lle 1-0. Linda aiheutti vielä muutamia ylimääräisiä sydämen tykytyksiä joukkuekavereille kolaamalla Kauhavan hyökkääjän laidan yli jäähyn arvoisesti pari minuuttia ennen pelin loppua. ISB:n alivoima kuitenkin kesti.

Makea voitto piti kuitenkin unohtaa nopeasti, sillä seuraavaksi olisi vuorossa yksi kevään tärkeimmistä peleistä. Ensimmäinen erä oli ISB:ltä hyvää peliä, puolustus oli kunnossa ja kaksinkamppailuja voitettiin. Erän ainoasta maalista vastasi ISB, tekijänä Fiija Ketonen Sallamari Koskisen syötöstä. Toisessa erässä ilmajokisten hyvä vire jatkui, mutta myös Nibacos pääsi hyviin paikkoihin. Kokkolalaiset siirtyivät nopeasti johtoon, kun ISB:n maalineduspelaaminen petti ja pallo löytyi kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä ISB:n maalista. Kolmanteen erään ketjuja hieman muokattiin ja viimeinen erä pelattiin kahdella kentällisellä. Valmentajien juonet toimivat ja erän puolessa välissä Armi Autio laittoi pallon maalivahdin jalkojen välistä maaliin Vilma Välimaan syötöstä. Reilun minuutin päästä Sallamari Koskinen onnistui Siiri Sirviön syötöstä. Nibacos yritti viimeiseen asti kavennusmaalia ja ISB hieman hermoili, mutta lopulta summeri soi ja päästi naiset juhlimaan neljää pistettä.

Naisten sarjassa jännitystä riittää vielä viimeiseen turnaukseen asti, joka pelataan tulevana viikonloppuna Kälviällä. ISB taistelee paikasta 2.divarissa Nibacosin ja Hipan kanssa, mutta teoreettiset mahdollisuudet 1.divarikarsintoihin pääsystä ovat myös olemassa. Viimeisessä turnauksessa ISB kohtaa Vaasan ja Lapuan, jotka taistelevat Nurmon kanssa paikasta 1.divarikarsintoihin. Varmaa lienee ainoastaan Kauhavan putoaminen sarjasta, mutta kaikilla muilla joukkueilla on vielä paljon pelissä viimeisessä turnauksessa. Helppoja voittoja ei ole luvassa, mutta

Kälviälle asti ei huvita lähteä häviämään. Matkaan lähteekin sisuuntunut akkalauma, jota ei 3.divari kiinnosta.